KILPAILUOHJEET

Säännöt

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä tarkkuussuunnistusohjeita.

Toimihenkilöt

Kilpailunjohtaja Sari Salomaa-Niemi, EE

Ratamestari Marja Kaukonen, EE

Kilpailun valvoja Hannu Niemi, EE

Kilpailukeskus

Tesoman uimahalli, Tampere. Uimahalliin sisäänpääsy klo 16.45 asti. Kilpailukeskuksessa kahvio (tarjolla mm. sämpylöitä, lihapiirakkaa, pasteijoita, pullaa).

Ajo-ohje kilpailukeskukseen: Käänny liittymästä ”LAMMINPÄÄ” valtatieltä 3 (E12)  noin 1,5 km valtatie 11 risteyksestä pohjoiseen (Vaasan suuntaan). Myllypuronkatua ajetaan n. 2,5 km, jonka jälkeen käännytään liikennevaloista oikealle (seuraa opasteita uimahallille).

Tampereen kaupungin liikennelaitoksen bussin n:o 13 pysäkiltä ”SITARINKATU” on kyltein opastus kilpailukeskukseen.

Maastokuvaus

Kilpailumaasto on ulkoilualuetta, jossa kulku-urat ovat hyväkulkuisia, osittain sorapintaisia.

Kilpailijoiden avustajat

Kilpailijalle on sallittua käyttää avustajaa, joka ei kuitenkaan saa osallistua varsinaiseen suunnistustehtävään. Sallittua on ainoastaan työntämis- ja leimausapu. Kilpailijan on itse ilmoitettava avustajalle, mitä reittiä kuljetaan.

Kartta

Vuodelta 2004, korjauksia 2009. Mittakaava 1:5 000, käyräväli 2 m.

Sarjat

Osanotoltaan rajoittamaton Elit-sarja. Sukupuolella ja iällä ei ole kilpailussa merkitystä. Kilpailun tulokset huomioidaan valittaessa tarkkuussuunnistajia edustamaan Suomea. Ne Elit-sarjan osallistujat, jotka ovat liikuntarajoitteisia IOF:n Trail-O:n kilpailusääntöjen kohdan 5.2 mukaisesti, huomioidaan myös paralympia-edustajia valittaessa (Competition Rules for IOF Trail Orienteering Events löytyy internetistä: http://www.orienteering.org/ ). Elit–sarjan osanottajilta vaaditaan voimassa oleva SSL:n kilpailulisenssi.

Kuntosarja, johon voi osallistua ilman lisenssiä.

Lähtöpaikka

Lähtöpaikka kilpailukeskuksessa.
Rata

Elit-sarja: matka on optimireittiä pitkin noin 1,4 km, rasteja 19. Kokonaisnousu 10 metriä. Rastilippuja on rasteilla 1-5,  sininen tähystyskeppi, jossa rastin numero. Tähystyskeppiä ei ole rasteilla, joissa vain yksi rastilippu.

Rata kierretään rastien numerojärjestyksen mukaisesti.

Kilpailija saa käyttää ainoastaan ruskealla tai mustalla merkittyjä teitä (ei polkuja).

HUOM! Elit-radalla on autoteiden ylityksiä, joissa on käytettävä suojatietä. Noudattakaa varovaisuutta!

Kuntosarja: matka on optimireittiä pitkin n. 0,6 km, rasteja 7. Kokonaisnousu 10 metriä. Rastilippuja on rasteilla 2-4, valkoinen tähystyskeppi, jossa rastin numero.

Rastinmääritteet

Kilpailussa käytetään Elit-sarjassa ainoastaan kuvallisia rastinmääritteitä. Rastinmääritteet annetaan kilpailukartan mukana. Rastinmääritteiden viimeisessä sarakkeessa kerrotaan tähystyssuunta tähystyskepiltä rastilipuille, mikäli rastinnumero ei tähystyssuuntaa kerro.

Kuntosarjassa annetaan myös sanalliset rastinmääritteet.

Kilpailukortti ja leimasin

Elit-sarjan kilpailukortti ja leimasin jaetaan lähtöpaikalla.

Kuntosarjassa leimasin roikkuu tähystyskepissä.

Rastit ja leimaus

Rastien tähystyspaikat on merkitty maastoon puisilla  tolpilla, joissa sininen lappu ja rastin numero. Tähystyspaikka sijaitsee oletetun tuloreitin varrella. Rastin järjestysnumero on sijoitettu kartalle siten, että se ilmaisee tuloreitin ja tähystyssuunnan, jollei määritteiden H-sarakkeessa ole toisin kerrottu.

Rastille saavuttaessa tähystyspisteestä on nähtävissä rastinmääritteissä ilmaistu lukumäärä (1-5) rastilippuja, joista yksi ja se oikea sijaitsee rastiympyrän keskipisteessä. Lisäksi voi olla rasteja, joilla mikään rastilipuista ei ole karttaan merkityssä kohteessa (ei kuitenkaan kuntosarjassa). Äärimmäisenä vasemmalla sijaitseva lippu on A ja äärimmäisenä oikealla sijaitseva lippu on esim. C, D tai E (jos lippuja on 3, 4 tai 5).

Kilpailukorttiin leimataan oikean rastilipun sijainti rastin järjestysnumeron mukaiseen ruutuun A, B, C, D tai E. Leimaus tehdään kilpailijan mukana kuljettamalla leimasimella. Jos mikään vaihtoehdoista ei ole oikein (eli kyseessä on Z-vaihtoehto), leimaus tehdään kilpailukortin reunimmaiseen ”tyhjä”-ruutuun. Leimaus on tehtävä ennen rastilta lähtöä. Kilpailija on vastuussa leimauksesta, vaikka sen toteuttaisi rastitoimitsija tai oma avustaja.

Mallirasti on kilpailukeskuksessa.

 

 

 

Aikarastit

Kilpailussa on kaksi (2) aikarastia, joita ei ole merkitty kilpailukarttaan. Aikarastilla toimitsija antaa tehtäväkartan, jolla pitää ratkaista edellä mainitulla tavalla karttaan merkityn rastipisteen sijainti.

Toimitsija merkitsee vastaukset kilpailijan kilpailukorttiin. Kilpailukortti ja kartta luovutetaan toimitsijalle rastille saavuttaessa.

Tehtävään on aikaa 60 sekuntia. Jos kilpailija vastaa annetussa ajassa oikein, hän saa rastilta yhden pisteen. Vastaamiseen käytetty aika ratkaisee tasapisteiden sattuessa. Väärästä vastauksesta ajaksi merkitään 60 sekuntia + vastausaika. Jos kilpailija ei vastaa 60 sekunnin kuluessa, tulokseksi merkitään 120 sekuntia. Kilpailijalle ilmoitetaan, kun aikaa on kulunut 50 sekuntia.

Aikarastilla ei ole käytössä Z-vaihtoehtoa. Aikarastit ratkaistaan istuen (ei pöytää).

Kuntosarjassa ei ole aikarasteja.

Lähtö

Elit-sarjan lähtö aaltolähtöinä klo 12.00 alkaen. Kuntosarjan lähtö klo 12-15 välisenä aikana. Lähdössä kilpailija saa kartan ja rastinmääritteet muovisuojuksessa.

Kilpailun maksimisuoritusaika

Kilpailun maksimisuoritusaika Elit-sarjassa on 1h 40min. Aikarasteilla käytetty aika ei sisälly maksimisuoritusaikaan.

Määräajan ylityksestä jokainen alkava viisi (5) minuuttia aiheuttaa yhden pisteen vähennyksen.

Kuntosarjassa ei ole aikarajoitetta.

Maali

Kaikki kilpailijat tulevat maalin kautta, jossa kirjataan maaliaika. Maalista siirrytään ohjeiden mukaan aikarasteille.

Tulokset

Oikeasta vastauksesta rastilla saa yhden pisteen. Kilpailun voittaa se, jolla on eniten pisteitä. Tasatuloksen sattuessa ratkaisee aikarasteilla käytetty aika.

Palkinnot

Palkinnot jaetaan tulosten selvittyä.

WC:t

Kilpailukeskuksessa on myös inva-WC.

Vastuu

Kisan järjestäjä ei vastaa kilpailijan tai avustajan ulkopuolisille aiheuttamista tai itseä kohdanneista vahingoista.

Taitoa ja Onnea Kilpailuun                                     Epilän Esa ry