SEURA
EPILÄN ESA - ETUSIVU
Suomen suunnistusliitto
Tampereen kaupunki
© Epilän Esa, Tampere
Yhteystiedot:
Puheenjohtaja Kalle Heino 040 869 9673
Sihteeri Elina Lusa-Järvinen 050 324 8381
Tiedottaja Jari Toivonen 040 510 6436

Epilän Esa ry. on tamperelainen suunnistusseura, joka on perustettu vuonna 1934.

Epilän Esa kilpailee aktiivisesti kaikissa suunnistuslajeissa, jotka Kansainvälinen Suunnistusliitto on määritellyt:
Epilän Esan suunnistajat ovat menestyneet hyvin suunnistuksen huipputasolla. SM-pisteiden perusteella seura oli vuonna 1999 Suomen paras suunnistusseura. Vuonna 2000 seuran suunnistajat saivat nuorten hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuissa kolme mitalia ja veteraanien hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuissa kaksi mitalia.
Suomenmestaruustasolla mitaleita saatiin kaikissa suunnistus-lajeissa yhteensä 25 kappaletta, joista 11 oli kultaista.
Epilän Esa järjestää vuosittain useita kansallisia ja alueellisia suunnistuskilpailuja. Lisäksi seura järjestää kunto- ja koululaissuunnistusta yhteistyössä Tampereen kaupungin ja muiden suunnistusseurojen kanssa. Epilän Esa osallistuu vuosittain myös erilaisten liikuntatapahtumien kuten Pirkan hiihdon, Pirkan pyöräilyn, Rieväkylän patikan ja Kuutamohiihdon järjestelyihin.

Epilän Esa ry:n tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella tarjoamalla:
SEURAESITTELY
SEURA
KUNTOILU
LINKIT
KILPAILUT